Kaksi vuotta sitten Stefan Esselström vieraili Tornion tehtaallamme ja vaikuttui näkemästään: tehtaassa rakentuva Kiiruna Talo oli laadukas ja vierailu tehtaalla teki vaikutuksen.

 

Ensivaikutelma ei ole vuosien aikana muuttunut, ja tänä päivänä Stefan on itsekin osa Kiiruna Talojen porukkaa. Hän myy taloja Pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikkoalueella, Vaasa-Kokkola -akselilla.

 

Stefanin on helppo listata tekijöitä, jotka erottavat Kiiruna Talojen konseptin muista talotoimittajista. Ensimmäisenä hän nostaa esille lämpimän ja kuivan alapohjan. Toiseksi tehdasvalmistus erottaa Kiiruna Talot muista taaten tasaisen laadun. Kun tehtaalta löytyy jokaiseen vaiheeseen oma tekijänsä, laatu pysyy verrattoman tasaisena sekä korkeana.

 

Mitkä tekijät mahdollistavat sen, että Kiiruna Talot ovat niin laadukkaita?

 

– Hyvät rakennustyöntekijät sekä tavarantoimittajat. Ratkaisut, joita taloissa on, takaavat laadukkaan lopputuloksen. Kiiruna Talo on asiakkaalle siinä mielessä helppo valinta, että vaikka ei tietäisikään jokaisesta valinnasta, mitä kannattaa laittaa, me Kiiruna Taloilla pystymme helposti kertomaan, koska kaikki on valmiina. Esimerkkinä sähkönkulutus: pystyn kertomaan siitä suoraan asiakkaalle, Stefan summaa.

 

 

Ruotsinkielisellä rannikolla asutaan leveämmin – Stefanin suosikki on Kiiruna Talojen malli Laivaniemi 144 C

 

Stefanin vertaillessa rannikolla ja ruotsinkielisillä alueilla asuvia pääkaupunkiseudun asujiin, hän nostaa selkeimpänä erona talojen koot. Rannikolla ostetaan keskimääräisesti isompia, reilun sadan neliön, taloja.

 

Oma suosikki talomalleista Stefanilla on Laivaniemi 144, joka on tilava neljän makuuhuoneen koti.

 

Korpijärvi 180 julkisivu

 

Tyytyväinen asiakas on Stefanille myyjänä tärkeintä. Se sekä motivoi että palkitsee työssä.

 

– Se, kun talo nousee tontille, on upea ja vaikuttava hetki, Stefan fiilistelee.

 

Työskenteleminen myyjänä Kiiruna Taloilla tarjoaa mahdollisuuden Stefanille sovittaa työt omiin aikatauluihin. Vapaus nouseekin esiin selkeästi hänen miettiessään työnsä parhaita puolia.

 

Kiiruna Talon hinta on avoimesti esillä – "tämä on rehellistä talokauppaa"

 

Kuten jo ensikäynnillä tehtaalla, Stefan on yhä vaikuttunut Kiiruna Talojen konseptista. Hän pitää itse erityisesti tehdasvalmistamisesta kuivissa tiloissa ja korostaa sitä, miten konsepti on hienosti suunniteltu.

 

Lopuksi Stefan rohkaisee raksahaaveilijoita. Kiiruna Talot on turvallinen tapa hankkia oma koti. Avoin hinnasto takaa sen, ettei ikäviä yllätyksiä ilmene kesken projektin ja budjetti pitää, sillä asiakas tietää, mitä projekti tulee maksamaan.

 

Tämän lisäksi Stefan muistuttaa, että nyt on yhtä hyvä hetki ostaa oma koti, kuin aiemminkin.

 

– Tämä on rehellistä talokauppaa, Stefan toteaa.

 

New call-to-action