Omakotitalohaaveen toteutuminen mahdollistaa monia asioita arjessa. Pohdittaessa syitä sille, miksi hankkia omakotitalo esimerkiksi kerrostaloasunnon sijaan, esiin nousee seuraavat asiat: oma piha, kustannukset, huoltotarve ja arjen sujuvuus.

 

Miksi omakotitalo? Oma piha on omakotiasumisen parhaita puolia

 

Omakotitalo tontteineen tuo enemmän omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Oma piha antaa riittävästi tilaa nauttia omasta rauhasta, sekä mahdollisuuden suunnitella omasta pihasta juuri omia tarpeita vastaava. Toiset rakastavat puutarhanhoitoa, jollekin taas helppohoitoinen ja mahdollisimman vaivaton piha talon ympärillä on optimaalinen valinta. 

 

Useimmat omakotitaloa tavoittelevat ihmiset haaveilevat oman pihan tuomasta helppoudesta, esimerkiksi siitä, että koiran voi laskea omalle takapihalle juoksentelemaan tai aamukahvi kädessä voi astua takaterassille. Omalla pihalla niin lasten kuin lemmikkieläintenkin on helppoa, mukavaa ja turvallista ulkoilla.

 

Ulkokuva

 

Jos oma piha tuo lisätilaa asumiselle, tarjoaa omakotitalokin lisää tilaa ja joustavuutta. Omakotitalossa on yleensä enemmän tilaa myös sisällä. Kun otetaan huomioon omat toiveet ja tarpeet sujuvan arjen mahdollistamiseen omaa kotia suunnitellessa, saadaan toimiva kokonaisuus, jossa kaikki viihtyvät. 

 

Mikä tilaratkaisu helpottaisi arkeasi? Uuteen omakotitaloon on mahdollista suunnitella nämä arkea helpottavat tekijät
 

Omaa kotia suunnitellessa on hyvä listata ylös niitä asioita, jotka ovat tärkeitä omassa arjessa, ja joiden toteutumiseen haluaa erityisesti panostaa. Onko se makuuhuoneiden sijoittelu, kodinhoitohuone uloskäynnillä tai kenties erillinen keittiö ja olohuone  yhtenäisen tupakeittiön sijaan?

 

Omakotitaloissa elävät ihmiset elävät tyypillisesti melko aktiivista arkea ja etenkin käytännöllisiä kodinhoitotiloja arvostetaan. Esimerkiksi harvoissa kerrostaloasunnoissa on erillistä kodinhoitohuonetta sisäänkäynnin yhteydessä tai kokonaan oman sisäänkäyntinsä takana. Tämä yksittäinen seikka on lapsi- ja lemmikkiperheissä arjen sujumisen kannalta usein olennaista.

 

Kodinhoitohuone (3)

 

Pohdi esimerkiksi näitä tilaratkaisuja kun suunnittelet uuden kodin rakentamista:

 

  • Kodinhoitohuoneen sijoittelu ja uloskäyntimahdollisuus
  • Makuuhuoneen yhteydessä oleva erillinen vaatehuone, joko ovilla tai ilman
  • Mahdollinen uloskäynti keittiöstä terassille 
  • Arkieteinen pääsisäänkäynnin yhteyteen

Rakentamalla saat toiveidesi mukaisen kotisi sinne, minne haluat. Omakotitalo tuo yksityisyyttä asumiseesi – kerrostalossa seinänaapurit tulevat kaupan mukana eikä siihen voi vaikuttaa. Omakotitalossa saat elää arkeasi oman perheen kesken ilman, että naapureiden äänet häiritsevät! 

 

Tiivistetysti omakotiasuminen antaa asujalleen mahdollisuuden luoda omannnäköistä elämää. 

 

 

Uuden ja vanhan omakotitalon kustannukset vertailussa

 

Kustannukset painavat usein vaakakupissa, kun mietitään asumiseen liittyviä kokonaisuuksia. Omakotiasumisessa onkin halvimmat asuinkustannukset neliöihin nähden, ja uusi koti laadukkaasti rakennettuna nykyaikaisista rakennusmateriaaleista takaavat paremman kestävyyden ja energiatehokkuuden.

 

Turvallisesti ja laadukkaasti rakennettu koti vähentää korjaustarpeita sekä ylläpitokustannuksia verrattuna vanhempiin rakennuksiin. Tämä puhuu uuden omakotitalon rakennuttamisen puolesta. 

 

Uudet omakotitalot suunnitellaan vastaamaan nykyaikaisten perheiden tarpeita. Pohjaratkaisut suunnitellaan palvelemaan asukkaita eri elämänvaiheissa: koti on muokattavissa asukkaiden tarpeiden mukaan. Suunnittelussa huomioidaan niin yleisten tilojen avarat neliöt kuin riittävä säilytystila sujuvoittamaan arkea. 

 

Turvalliset rakenneratkaisut takaavat kodin pitkäikäisyyden. Kiiruna Taloissa on tutkitusti turvallinen lämpöalapohja, joka on ympäri vuoden kuiva ja lämmin eikä jäätymisriskiä ole kovillakaan pakkasilla – huoletonta asumista vuoden jokaisena päivänä! 

 

New call-to-action